WebOodi  | Sähköposti | Moodle | JoY Intranet  | Oma Intranet | Savonlinnan Koulutus- ja kehittämiskeskus      In English


Joensuun yliopiston sivuille!
  Yhteistyöoppilaitostoiminta
 

 


HUOM! Sivuja ei enää päivitetä,
www-sivujamme uudistetaan parhaillaan.

http://www.uef.fi/avoinyliopisto

Opetus on Itä-Suomen yliopiston tutkintovaatimusten mukaista. Opetustamme järjestetään yhteistyöoppilaitoksissamme ympäri Suomen.

Toiminta-ajatus

Avoin yliopisto toimii kaikille avoimena yliopistona, johon ei ole pohjakoulutus- eikä ikävaatimuksia.

Avoimen yliopiston tärkeänä tehtävänä on tarjota väylä yliopistoon pyrkiville. Avoin yliopisto toimii myös alueellisena, jopa valtakunnallisena vaikuttajana tarjoamalla yliopiston opetusta yhteistyöoppilaitoksissa tai yksilöopintoina monimuoto-opetuksen muodossa.

Avoin yliopisto saa rahoituksensa Opetusministeriön Itä-Suomen yliopistolle myöntämistä voimavaroista sekä asiakkailta perittävistä julkisoikeudellisesti hinnoitelluista maksuista. Avoin yliopisto ei saa tuottaa voittoa, joten palveluiden hinnoittelu on erittäin edullista.

Avoin yliopisto käyttää toimintavaroja rahoittamalla laitoksilla tapahtuvaa opetuksen kehittämistyötä sekä opetuksen käytännön järjestelyjä.





 

 


    Täydennyskoulutuskeskus, Joensuun yliopisto, PL 111, Yliopistokatu 2 A, 80101 JOENSUU | (013) 251 111 | etunimi.sukunimi@joensuu.fi | info